Kokkolan kaupunki lomauttaa henkilöstönsä

11.03.2014

Kokkolan kaupunginhallitus teki 3.3.2014 päätöksen kaupungin henkilöstön lomautuksesta enintään 14 päiväksi (kuukausipalkkaiset) tai 10 päiväksi (tuntipalkkaiset). Lomautusten kohdennuksesta ja rajauksista kaupunginhallitus teki päätöksen 10.3.2014. Lomautus koskee kaupungin kaikkia opettajaryhmiä.

Lomautusten ulkopuolelle jäivät mm. ympärivuorokautinen hoiva (palvelutalot ja vuodeosastot), terveyskeskuslääkärit, vanhusten kotihoito ja pelastuslaitoksen miehistö. Opetus- ja kasvatuspuolella lastentarhanopettajat lomautetaan seitsemäksi, peruskoulun opettajat viideksi ja lukion opettajat 14 päiväksi. Lomautukset toteutetaan kuluvan kalenterivuoden aikana ja niillä haetaan kolmen miljoonan euron leikkauksia kaupungin henkilöstömenoihin.

Opetusalaa edustava JUKO/OAJ kuten muutkin kaupungin työntekijäjärjestöt vastustivat lomautuksia. Niiden vaihtoehtona YT-menettelyn aikana esitettiin mm. lomarahoista luopumista, mitä myös vastustettiin, koska kyseessä olisi silloin ollut VES/TES:n mukaisen palkan leikkaus. Myös vapaaehtoisia palkattomia lomia ei hyväksytty, koska silloin tilanne voi johtaa laittomaan tilaan esim. kasvatus- ja opetuspuolella.

31.01.2024Marjut Levoska jatkaa puheenjohtajana
07.09.2023Pohjoinen konferenssi koolla Kokkolassa
08.04.2022OAJ:n vaaleissa menestystä keskipohjalaisille
23.04.2019Jouko Salmelalle liikunnan hopeinen mitali
03.09.2017Golfturnaus Kokkolassa 3.9.2017
28.03.2017Vaalipaneelissa koulutusmyönteisiä ehdokkaita
21.11.2016Jutta Urpilainen koulutuskahvilla Kokkolassa
04.10.2016OAJ on the Road -kiertue kävi Kokkolassa
03.02.2016Kokkolan paikallisyhdistys 20 vuoden ikään
23.04.2015Alueyhdistykselle uusi hallitus

Siirry arkistoon »