Merja Björklind on vuoden historianopettaja

22.04.2013

p42000702.jpgHistorian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry on valinnut vuoden 2013 historian ja yhteiskuntaopin opettajaksi lehtori Merja Björklindin, joka työskentelee Länsipuiston koulussa Kokkolassa. Valinta julkistettiin huhtikuun 20. päivänä liiton kevätpäivillä Seinäjoella.

Merja Björklindin valintaperusteena on ennen kaikkea hänen aktiivinen työnsä historian ja yhteiskuntaopin opetuksen kehittämiseksi sekä hänen intonsa omaa työtään kohtaan. Björklind haluaa opettaa oppilailleen erityisesti tiedon etsintä- ja hallintataitoja. Hän kertoo muuttaneensa omaa opetustaan yli 25 vuotta kestäneen opettajanuransa aikana: ”Opettajana olen siirtänyt painopistettä enemmän taitoihin tiedon pänttäämisen sijaan.”

Björklindin valtti opettajana on se, että hän käyttää hyvin monipuolisia opetusmenetelmiä. Merja Björklind teettää oppilaillaan tutkielmia, esseitä ja eläytymistehtäviä. Hän on myös tuottanut yhdessä oppilaidensa kanssa Kokkola-aiheista oppimateriaalia. Björklind osallistuu oppilaineen monenlaisiin projekteihin, kuten Sanomalehti opetuksessa -hankkeeseen. Lisäksi hän järjestää heille erilaisia kilpailuja, kuten uutisveikkauskisan ja osakesijoituskilpailun.

Merja Björklind vastaa Kokkolassa historian ja yhteiskuntaopin ruotsin- ja englanninkielisestä kielikylpyopetuksesta. Koska kielikylpyopetukseen ei ole tarjolla valmiita opetusmateriaaleja, Björklind luo ja kehittää niitä jatkuvasti. Kielikylpyopetus toteutetaan osin yhteistyössä kieltenopettajan kanssa: ”Olemme kokeilleet myös pariopettajuutta, jota tekisimme enemmänkin, jos resurssit antaisivat myöten. Opettajalta metodimme vaatii paljon työtä, koska valmista materiaalia ei ole, vaan sopivat materiaalit pitää itse etsiä ja muokata. Olemme kuitenkin kokeneet tämän erittäin antoisaksi tavaksi opettaa.”

Kielikylpyopetuksen myötä Björklind oppilaineen on osallistunut useisiin kansainvälisiin yhteistyökouluprojekteihin. Tämän lisäksi hän on hankkinut jatkokoulutusta kielikylpyopetukseen mm. Irlannin Dublinissa.

p4200065.jpgKoulutyönsä ohessa Björklind on muun muassa perustanut HYOL:n Keski-Pohjanmaan paikalliskerhon, jonka toiminnassa hän on edelleen mukana. Björklind rentoutuu hoitamalla omaa hevostaan: ”Hevosen hoitaminen ja ratsastus ovat niin merkittävä vastapaino henkisesti raskaalle työlle, että vaikka ne vievät kaiken liikenevän ajan ja kaikki rahat, ilman niitä en ehkä jaksaisi kaikkea muuta. Kunnon talikkoterapia pitää mielen terveenä!”

 

 

Jouko Peltonen lahjoitti Etelä-Pohjanmaan paikalliskerhon puolesta Merja Björklindille mm. nurmoolaasen painielokuvan.

31.01.2024Marjut Levoska jatkaa puheenjohtajana
07.09.2023Pohjoinen konferenssi koolla Kokkolassa
08.04.2022OAJ:n vaaleissa menestystä keskipohjalaisille
23.04.2019Jouko Salmelalle liikunnan hopeinen mitali
03.09.2017Golfturnaus Kokkolassa 3.9.2017
28.03.2017Vaalipaneelissa koulutusmyönteisiä ehdokkaita
21.11.2016Jutta Urpilainen koulutuskahvilla Kokkolassa
04.10.2016OAJ on the Road -kiertue kävi Kokkolassa
03.02.2016Kokkolan paikallisyhdistys 20 vuoden ikään
23.04.2015Alueyhdistykselle uusi hallitus

Siirry arkistoon »